Hae sivustolta

NUORTEN KANNUSTERAHAN HAKEMINEN

Taivalkosken kunta julistaa haettavaksi nuorten kannusterahan 16–26 -vuotiaille Taivalkosken ulkopuolella päätoimisesti opiskeleville nuorille. Kannusterahaa voivat hakea nuoret, joiden kotikuntana on 31.12.2024 Taivalkoski. Lisäksi opinnot tulee olla aloitettuna viimeistään 31.12.2024. Kannusterahaa ei kuitenkaan myönnetä lukiossa opiskeleville eikä opiskelijoille, jotka opiskelevat ammatillisissa oppilaitoksissa sellaisilla tai vastaavilla koulutuslinjoilla, joilla voi opiskella myös Taivalkoskella. Mikäli opiskelu koulutuslinjalla on alkanut ennen kuin Taivalkoskella on kyseistä koulutusta ollut, voidaan kannusteraha myöntää.

Kannusterahalla tuemme taivalkoskelaisia nuoria opinnoissaan sekä kannustamme heitä pysymään taivalkoskelaisina myös opintojen aikana. Toivomme, että mahdollisimman moni nuori palaa kouluttautumisen jälkeen Taivalkoskelle töihin tai yrittämään. Osaava ja elinvoimainen Taivalkoski on yhteinen tavoitteemme.

Kannusteraha julistetaan haettavaksi ehdolla, että valtuusto hyväksyy talousarviossa kannusterahan vuodelle 2025. Kannusterahan suuruus oli viime vuonna 300 €. Ammatilliseen koulutukseen valmistavassa koulutuksessa opiskeleville (esim. ammattistartit, kansanopistot) kannusterahan suuruus oli viime vuonna 200 €. Kannusterahan lopullinen suuruus määräytyy hakijoiden määrän ja käytettävissä olevan määrärahan mukaan.

Kannusterahan hakulomake julkaistaan tammikuussa 2025 osoitteessa www.taivalkoski.fi
Hakulomakkeeseen tulee liittää oppilaitoksen allekirjoittama opiskelutodistus. Todistuksesta tulee näkyä koulutuslinja, suoritettava tutkinto ja opiskelun päätoimisuus sekä alkamisajankohta. Opiskelutodistuksen tulee olla annettu vuonna 2025. Hakemukset on jätettävä 31.1.2025 klo 15.00 mennessä.

Taivalkoski 12.12.2024

TAIVALKOSKEN KUNTA
Sivistyslautakunta

Tekniset palvelut julistaa haettavaksi rakennusmestarin toimen 4. – 20.12.2024

Taivalkosken tekniset palvelut hakee rakennusmestaria toistaiseksi voimassa olevaan toimeen.

Rakennusmestari on mukana koko rakennushankkeen eri kehitysvaiheissa ideoinnista suunnitteluun sekä kohteen toteutukseen. Rakennusmestari toimii 50 % rakennusvalvonnan valmistelu-, opastus- ja neuvontapalvelussa ja 50 % kiinteistöt -yksikössä mm. projektien kilpailutusprosesseista ja sopimusteknisistä palveluista sovituille rakennushankkeille. Tehtäviin kuuluu myös suunnittelu- ja urakka-asiakirjojen valmistelu, raportointi ja kustannusten seuranta.

Rakennusmestarin kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ammattikorkeakoulun rakennusalan insinöörin- tai teknikon tutkinto tai aikaisempi rakennusinsinöörin- tai rakennusmestarin tutkinto.  Hakijalta toivotaan kokemusta kunnallisesta päätöksen-teosta, hankintaprosesseista ja kilpailuttamisesta sekä hyvä ja koettu perehtyneisyys rakennusalaan.

Rakennusmestarin palkkaus määräytyy kuntien teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Työssä noudatetaan työaikaa 38,25 h/viikko. Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika.

Työt alkavat 01.02.2025 tai sopimuksen mukaan.

Hakemukset ansioluetteloineen tulee toimittaa Kuntarekryn sähköisen hakemuslomakkeen kautta 20.12.2024 klo 12.00 mennessä.

Taivalkoski sijaitsee lähes keskellä Suomea pohjoisen ja etelän keskipisteessä. Taivalkoskella on vahvaa tahtoa, yhteisöllisyyttä ja voimaa tehdä tulevaisuutta. Kunnassa on erinomaiset luontoliikuntamahdollisuudet.

Lisätietoja antaa tekninen johtaja Varpu Paakinaho-Heikkinen, puh. 0400 203 693, sähköpostiosoite varpu.paakinaho-heikkinen@taivalkoski.fi

Tervetuloa Taivalkoskelle elämään omassa tahdissa!

Taivalkosken kuntaorganisaatio on savuton työpaikka.

Taivalkosken kunta palkitaan 3.12.2024 Tärkeissä töissä -gaalassa

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja alan pääsopijajärjestöjen yhteinen Tekojen tori -kampanja keräsi tänä syksynä ennätysmäärän uusia kehittämisen kuvauksia kunnista ja hyvinvointialueilta Tekojen tori -sivustolle. Kymmeniä alan työpaikkoja palkitaan tänään Tärkeissä töissä -gaalassa Helsingissä. Kampanja keräsi ennätykselliset 269 tekoa. Taivalkosken kunta palkitaan työhyvinvointi, työkyky ja työturvallisuuskategoriassa.

Taivalkosken kunnan kehittämisteko on nimeltään Taivalkosken kunnan työhyvinvoinnin kehittäminen. Työ aloitettiin vuonna 2022 Kevan rahoittamalla hankkeella. Työtä on jatkettu varsinaisen hankkeen päätyttyä ja työ jatkuu edelleen. Tavoitteeksi asetettiin henkilöstön työhyvinvoinnin parantaminen sekä esihenkilöiden ja johtoryhmän osaamisen kehittäminen työkyvyn tukemiseksi. Tarkoituksena oli luoda kestävä pohja kunnan henkilökunnan hyvinvoinnille osallistavin ja ratkaisukeskeisen työnohjauksen keinoin ja syventää henkilökunnan me-henkeä. Kehittämistyön aikana saatiin merkittävä parannus työntekijäkokemukseen. Kunta nousi tuloksissa yli 76 prosentin tasolle, kun suomalaisen työelämän keskiarvo on 60 prosenttia. Työntekijäkokemus on edelleen parantunut. Lue koko kehitystyö sivulta https://tarkeissatoissa.fi/katso/taivalkosken-kunnan-tyohyvinvoinnin-kehittaminen.

Palkintoa vastaanottamassa kunnan puolesta ovat va. kunnanjohtaja Mirva Haataja ja va. hallintojohtaja Anna Pyttynen. Haluamme onnitella koko henkilöstöä mahtavasta saavutuksesta yhteisen työhyvinvoinnin edistämisestä.

Lue aiheesta lisää Tärkeissä töissä -sivuilta osoitteesta: https://tarkeissatoissa.fi/Kuntien-ja-hyvinvoin/Tanaan-palkitaan-innostavimpia-kehittamistekoja

Taivalkosken kunta julistaa haettavaksi työllisyysohjaajan viran

TE-palvelut siirtyvät kuntien vastuulle 1.1.2025. Työvoimapalveluiden henkilöasiakas- ja työnvälityspalveluista tulee osa Taivalkosken kunnan peruspalveluja. Taivalkoskella henkilöasiakas- ja työnvälityspalveluista vastaa työllisyyspalveluiden tiimi, johon kuuluvat työllisyysohjaajat ja työllisyyspäällikkö.

Taivalkosken kunta hakee työllisyysohjaajaa työllisyyspalveluiden tiimiin. Hakemukset virkaan tulee toimittaa Kuntarekryn sähköisen hakemuslomakkeen kautta 17.12.2024 klo 12.00 mennessä.

Työpaikkailmoitus ja sähköinen hakemus paikkaan löytyy klikkaamalla tästä linkistä (Linkki Kuntarekryn ilmoitukseen).

Lisätietoja antaa va. kunnanjohtaja Mirva Haataja, puh. 040 860 8961, sähköposti-osoite mirva.haataja@taivalkoski.fi

Ehdotus Taivalkosken kunnan rakennusjärjestyksestä

Taivalkosken kunnassa on päivitetty rakennusjärjestys. Rakennusvalvonta on laatinut ehdotuksen rakennusjärjestyksestä. Taivalkosken kunnan Tekninen lautakunta on osaltaan hyväksynyt (21.11.2024 379 §) rakennusjärjestyksen ehdotuksen ja asettaa sen yleisesti nähtäville. Rakennusjärjestyksen ehdotus on yleisesti nähtävillä teknisten palveluiden hallinnossa (OSKU) 29.11.-31.12.2024 välisen ajan osoitteessa Jokijärventie 2 A, 93400 TAIVALKOSKI. Lisäksi ehdotus on nähtävillä internetissä Taivalkosken kunnan kotisivuilla https://taivalkoski.fi/paatoksenteko/kuulutukset-ja-ilmoitukset/

Kuntalaisilla, joiden alueiden käyttöön tai rakentamiseen rakennusjärjestys voi vaikuttaa on mahdollisuus lausua asiasta mielipiteensä ja toimittaa se kirjallisena viimeistään 31.12.2024 Taivalkosken kunnan tekniselle lautakunnalle osoitteeseen Jokijärventie 2 A, 93400 TAIVALKOSKI tai sähköpostilla taivalkoski.tekninenltk@taivalkoski.fi

Asiasta antaa lisätietoa Taivalkosken kunnan tekninen johtaja Varpu Paakinaho-Heikkinen, p. 0400 203 693, varpu.paakinaho-heikkinen@taivalkoski.fi tai toimistorakennusmestari Petri Taivalkoski, p. 040 724 0501, petri.taivalkoski@taivalkoski.fi

TAIVALKOSKEN KUNTA JULISTAA HAETTAVAKSI KUNNANJOHTAJAN VIRAN

Taivalkoski on noin 3.700 asukkaan kunta Koillismaalla valtatie 20:n varrella 152 km:n etäisyydellä Oulusta ja 65 km:n etäisyydellä Kuusamosta. Kunnassa on erinomaiset luontoliikuntamahdollisuudet.

Kelpoisuusvaatimuksina virkaan on ylempi korkeakoulututkinto ja kunnallishallinnon ja
-talouden tuntemus sekä kokemusta elinkeinoelämästä.

Arvostamme johtamiskokemusta, hyviä yhteistyö-, esiintymis- ja viestintätaitoja sekä strategista kehittämisotetta.

Kunnanjohtaja valitaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Virkasuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virkasuhde alkaa aikaisintaan 8.3.2025 lukien tai sopimuksen mukaan.

Virkasuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Taivalkosken kunnan valtuustolle osoitetut hakemukset, joihin tulee liittää tehtävän kannalta oleelliset työ- ja opintotodistukset, palkkatoivomuksineen tulee toimittaa viimeistään 9.12.2024 kello 15.00. Hakemukset tulee jättää sähköpostilla
taivalkoski.kunta@taivalkoski.fi tai paperipostilla osoitteella: Taivalkosken kunta, hallintopalvelut, Jokijärventie 2, 93400 TAIVALKOSKI. Virkaan voidaan suostumuksensa nojalla valita sellainenkin henkilö, joka ei ole hakenut virkaa ja jonka kelpoisuudesta on esitetty selvitys. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Lisätietoja antavat kunnanvaltuuston puheenjohtaja Harri Karjalainen puh. 044 031 0592 ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Heli Hietala puh. 041 457 0803.

Taivalkosken kuntaorganisaatio on savuton työpaikka.

Viranomaiselle lähetetyt hakemukset virkaan tai määräaikaiseen virkasuhteeseen ovat julkisia. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain nojalla (621/1999) salassa pidettävää on vain erikseen sellaiseksi säädetty asia, josta säädetään lain 24 §:ssä. Jos hakemuksessa on salassa pidettävää tietoa, tällaista tietoa ei luovuteta ulkopuolisille.
Hakija voi virkaa hakiessaan esittää toivomuksen, että hänen tietojaan ei annettaisi julki-suuteen. Viranomaisen on kuitenkin aina pyynnöstä annettava tiedot.

Taivalkoskella 8.11.2024

TAIVALKOSKEN KUNNANHALLITUS

Taivalkosken sivuvirtaselvityksen tulosten esittelytilaisuus on peruuntunut

PÄIVITYS TIEDOTTEESEEN 5.12.2024: Tapahtuma on jouduttu toistaiseksi perumaan. Tapahtuman uudesta esittelytilaisuudesta ilmoitetaan myöhemmin.

Sivuvirralla tarkoitetaan pääasiallisen tuotteen valmistusprosessissa syntyviä erilaisia sivutuotteita, kuten sahanpuru tai kalanperkeet. Esittelytilaisuudessa esitellään Taivalkoskella syntyviä sivuvirtoja ja niiden määriä, sivuvirtojen hyödyntämispotentiaalia sekä niihin liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia.

Tapahtumaan ilmoittautuminen tapahtuu Naturpoliksen nettisivujen kautta osoitteessa: https://events.naturpolis.fi/tkinsivuvirtaselvityksenesittely/FI

Lisätietoja sivuvirtaselvityksestä voit lukea tästä tiedotteesta.