Tule opiskelemaan kirjoittamista Taivalkoskelle, tuhansien tarinoiden pitäjään!
Päätalo-instituutti järjestää vuosittain useita yhden tai useamman viikonlopun pituisia kirjoittajakoulutuksia.
Taivalkosken kuuluisin kirjailija Kalle Päätalo kirjoitti aikoinaan ympäristössä, jossa kirjoittamista ei liiemmin tuettu.
”Lukuintoni ja haluni yrittää kirjoittaa kertomuksia eivät sammuneet minussa vaikka jätkäkaverini, renki- ja päiväläistalojeni isäntäväet pitivät jo kaikkinaisen kaunokirjallisen tekstin lukemista vähintään höpöhommana. – Kalle Päätalo”
Kursseiltamme löydät vuorovaikutteisen ympäristön kirjoittamiseen ja viiteryhmän, muita kirjoittamisesta kiinnostuneita ihmisiä. Kursseilla kirjoitetaan tavoitteellisesti, mutta jokaisen omista lähtökohdista ja teksteistä käsin. Aikuisille proosan, runon ja asiatekstin kirjoittajille suunnatuilla kursseillamme kirjoitetaan ja saadaan palautetta paitsi opettajalta, myös muilta opiskelijoilta. Työpajamuotoiset lähijaksot sisältävät erityyppistä kirjoittamista, tekstipalautetta, luentoja ja keskustelua. Kursseilla käsitellään myös julkaisemiseen ja kirjailijan työhön liittyviä kysymyksiä.
Vuoden 2024 kirjoittajakoulutukset
Luovan kirjoittamisen jatkokurssi 16.-18.2.2024 / Oulu, Valveen kokoushuone
Päätalo-instituutti järjestää kirjoittamisen jatkokurssin, jossa käsitellään kirjoittamisen ajankohtaisia asioita, teoriaa ja tehdään harjoituksia. Harjoitusten pääpaino on jokaisen omassa tekstissä. Kurssi on tarkoitettu aikuisille proosan, runojen ja asiatekstin kirjoittamista aiemmin opiskelleille. Päivien aikataulut pe klo 18-21, la klo 10-17, su klo 10-13.
Jatkokurssin hinta on 150 €. Opettaja Taija Tuominen. Ilmoittautuminen ja kurssilla käsiteltävä teksti (pituus max 40 liuskaa) 21.1.2024 mennessä kati.koivukangas@taivalkoski.fi.
Teksti lähetetään opettajalle ja muille kurssilaisille sähköpostilla. Kurssilla saat palautetta tekstistäsi sekä opettajalta että muilta osallistujilta. Kurssille voi osallistua myös ilman tekstiä. Liitä mukaan lyhyt tausta (alle yksi sivu) tekstistäsi, kerro myös mitä odotat lukijalta.
Kurssille otetaan max. 12 opiskelijaa ilmoittautumisjärjestyksessä, joten varaa paikkasi heti ja lähetä tekstisi myöhemmin.
Luovan kirjoittamisen jatkokurssi 19.-21.4.2024 / Oulu, Scandic Oulu Station (Kajaaninkatu 17)
Päätalo-instituutti järjestää kirjoittamisen jatkokurssin, jossa käsitellään kirjoittamisen ajankohtaisia asioita, teoriaa ja tehdään harjoituksia. Harjoitusten pääpaino on jokaisen omassa tekstissä. Kurssi on tarkoitettu aikuisille proosan, runojen ja asiatekstin kirjoittamista aiemmin opiskelleille. Päivien aikataulut pe klo 18-21, la klo 10-17, su klo 10-13.
Jatkokurssin hinta on 150 €. Opettaja Taija Tuominen. Ilmoittautuminen ja kurssilla käsiteltävä teksti (pituus max 40 liuskaa) 24.3.2024 mennessä kati.koivukangas@taivalkoski.fi.
Teksti lähetetään opettajalle ja muille kurssilaisille paperisina. Kurssilla saat palautetta tekstistäsi sekä opettajalta että muilta osallistujilta. Kurssille voi osallistua myös ilman tekstiä. Liitä mukaan lyhyt tausta (alle yksi sivu) tekstistäsi, kerro myös mitä odotat lukijalta.
Kurssille otetaan max. 12 opiskelijaa ilmoittautumisjärjestyksessä, joten varaa paikkasi heti ja lähetä tekstisi myöhemmin.
Runoilijan työkalupakki 1.-2.7.2024 Taivalkoski, Päätalo-keskus
Runous on täynnä erilaisia keinoja, kuvallisuutta, rytmiä, puhujuutta, niin että runon kirjoittaja voi eksyä. Tällä kurssilla käydään läpi runouden keinoja, jotka ovat keskeisiä tämän päivän runoudessa.
Opettaja Tommi Parkko. Tommi Parkko on runoilija, tietokirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja. Hänen viimeisin tietokirjansa runoudesta on Runoilijan työkalupakki (Avain 2021).
Päivien aikataulut: ma klo 11–18, ti klo 10–16. Kurssin hinta 100 €. Ilmoittautuminen ja ennakkotehtävänä kaksi runoa (á enintään kymmenen riviä) lähetetään 16.6. mennessä kati.koivukangas@taivalkoski.fi. Tekstit lähetetään opettajalle ja muille kurssilaisille paperisina.
Aiotko kirjailijaksi -kirjoittajakoulutus 4.-6.7.2024 / Taivalkoski, Päätalo-keskus
Päätalo-instituutti järjestää Päätaloviikolla kirjoittajakoulutuksen, jossa käsitellään proosan ja lyriikan ajankohtaisia asioita, teoriaa ja tehdään harjoituksia. Kurssilaiset saavat monipuoliset materiaalipaketit. Päivien aikataulut: 4.7. klo 11-17, 5.7. klo 11-17, 6.7. klo 9-12.
Kurssin hinta on 150 €. Opettaja Taija Tuominen. Ilmoittautuminen ja kurssilla käsiteltävä) teksti (pituus max 40 liuskaa 9.6.2024 mennessä kati.koivukangas@taivalkoski.fi.
Teksti lähetetään opettajalle ja muille kurssilaisille paperisina. Kurssilla saat palautetta tekstistäsi sekä opettajalta että muilta osallistujilta. Kurssille voi osallistua myös ilman tekstiä. Liitä mukaan lyhyt tausta (alle yksi sivu) tekstistäsi, kerro myös mitä odotat lukijalta.
Kurssille otetaan max.12 opiskelijaa ilmoittautumisjärjestyksessä, joten varaa paikkasi heti ja lähetä tekstisi myöhemmin.
Luovan kirjoittamisen jatkokurssi 20.-22.9.2024 / Oulu, Valveen kokoushuone
Päätalo-instituutti järjestää kirjoittamisen jatkokurssin, jossa käsitellään kirjoittamisen ajankohtaisia asioita, teoriaa ja tehdään harjoituksia. Harjoitusten pääpaino on jokaisen omassa tekstissä. Kurssi on tarkoitettu aikuisille proosan, runojen ja asiatekstin kirjoittamista aiemmin opiskelleille. Päivien aikataulut pe klo 18-21, la klo 10-17, su klo 10-13.
Jatkokurssin hinta on 150 €. Opettaja Taija Tuominen. Ilmoittautuminen ja kurssilla käsiteltävä teksti (pituus max 40 liuskaa) 25.8.2024 mennessä kati.koivukangas@taivalkoski.fi.
Teksti lähetetään opettajalle ja muille kurssilaisille paperisina. Kurssilla saat palautetta tekstistäsi sekä opettajalta että muilta osallistujilta. Kurssille voi osallistua myös ilman tekstiä. Liitä mukaan lyhyt tausta (alle yksi sivu) tekstistäsi, kerro myös mitä odotat lukijalta.
Kurssille otetaan max. 12 opiskelijaa ilmoittautumisjärjestyksessä, joten varaa paikkasi heti ja lähetä tekstisi myöhemmin.
Kirjoita henkilö 11.-13.10.2024 / Oulu, Valveen kokoushuone
Häneen kiintyy, häntä rakastaa, häneen uskoo ja hänelle toivoo hyvää – tai sitten hän herättää ristiriitaisia tunteita. Joka tapauksessa henkilö on olennainen osa proosan kerrontaa ja siksi tärkeä.
Mutta miten henkilön oikein voi kirjoittaa?
Tällä viikonloppukurssilla tutkitaan henkilöä useasta eri näkökulmasta. Aloitamme henkilöhahmoon liittyvästä teoriasta, pohdimme henkilön luomisen apukeinoja esimerkkien avulla, etsimme henkilöitä läheltä ja kaukaa. Tutkimme myös, miten kirjoittaa kokonaan fiktiivinen henkilö vs. biofiktiivinen henkilö, jolla on esikuva todellisuudessa. Teorian lisäksi tehdään erilaisia harjoituksia ja keskustellaan. Tavoitteena on, että osallistuja saa työkaluja oman tekstinsä henkilöiden kehittämiseen. Kurssi on suunnattu proosan (romaani, novelli, lyhytproosa) kirjoittajille.
Tutustu mahdollisuuksiesi mukaan seuraaviin teoksiin (tämä ei ole välttämätöntä mutta näistä kurssilla puhutaan):
Susanna Hast: Ruumis/huoneet (S&S 2022)
Ulla-Lena Lundberg: Liekinkantajat (Teos&Förlaget 2022)
Satu Rämö: Hildur (WSOY 2022)
Carol Shields: Larryn juhlat (Otava 1998)
Päivien aikataulut pe klo 18-21, la klo 10-17, su klo 10-13. Kurssin hinta on 150 €. Kurssin opettaja on kirjailija Minna Rytisalo (FM), joka on toiminut opettajana vuodesta 1998. Hänen esikoisteoksensa Lempi (2016) oli arvostelu- ja myyntimenestys. Se palkittiin Kiitos kirjasta -mitalilla, Botnia-palkinnolla ja kirjabloggaajien myöntämällä Blogistanian Finlandialla. Lempin käännösoikeudet on myyty viiteen maahan. Rouva C. (2018) lumosi lukijat ja sai Vuoden kirja -palkinnon, Kaarlen palkinnon ja Tulenkantaja-palkinnon. Molemmista romaaneista on tehty näyttämösovituksia.
Ilmoittautuminen ja kurssilla käsiteltävä teksti (pituus max 40 liuskaa, riviväli 1,5, fonttikoko 12) 8.9.2024 mennessä kati.koivukangas@taivalkoski.fi. Ennakkotekstissä henkilösi ovat keskiössä. Saat tästä tekstistäsi palautetta kurssin aikana.
Kurssille otetaan max. 12 opiskelijaa ilmoittautumisjärjestyksessä, joten varaa paikkasi heti ja lähetä tekstisi myöhemmin.
Luovan kirjoittamisen jatkokurssi 8.-10.11.2024 / Oulu, Valveen kokoushuone
Päätalo-instituutti järjestää kirjoittamisen jatkokurssin, jossa käsitellään kirjoittamisen ajankohtaisia asioita, teoriaa ja tehdään harjoituksia. Harjoitusten pääpaino on jokaisen omassa tekstissä. Kurssi on tarkoitettu aikuisille proosan, runojen ja asiatekstin kirjoittamista aiemmin opiskelleille. Päivien aikataulut pe klo 18-21, la klo 10-17, su klo 10-13.
Jatkokurssin hinta on 150 €. Opettaja Taija Tuominen. Ilmoittautuminen ja kurssilla käsiteltävä teksti (pituus max 40 liuskaa) 13.10.2024 mennessä kati.koivukangas@taivalkoski.fi.