Maailman pienin elokuvateatteri
Alkaa:
21.05.2025 klo 14:00
Päättyy:
21.05.2025 klo 17:00
Sijainti:
Päätalo-keskus, Taivalkoski

Maailman pienin elokuvateatteri vierailee Taivalkosken kirjaston pihalla toukokuussa. Elokuvateatterissa esitetään Hanna-Mari Hotan tekemä animaatio Kasvu.
Animaatiossa nähdään tienvieruksilta, metsistä ja soilta tuttuja kasveja. Animaatio tekee näkyväksi luonnon, jonka monesti näemme ympärillämme, mutta jota emme kunnolla ehdi katsomaan. Lehdet, terälehdet ja oksat levittäytyvät muodostaen kokonaisuuden, jonka äärellä katsoja voi hetken hengähtää.
Visualisti Soile Savela on tuunannut kotateltasta elokuvateatterin, johon mahtuu kaksi katsojaa kerrallaan. Animaation kesto on kolme minuuttia ja elokuviin voi poiketa vaikka muun arkisenkulkemisen ohella. Animaatio sopii kaiken ikäisille ja näytöksiin on vapaa pääsy.
Maailman pienin elokuvateatteri ja Kasvu-animaatio on osa Vaara-kollektiivin ohjelmistoa. Kasvu-animaatio on tehty Suomen kulttuurirahaston Kainuun rahaston tuella ja vierailu toteutetaan Taiteen edistämiskeskuksen tuella. Lisätietoja: www.vaarakollektiivi.fi