Yleistietoa

Iijoki on vaikuttanut olennaisesti asutuksen syntymiseen Taivalkoskelle. Joki on ollut aikojen alusta asti tärkeä kulkureitti ja ruuan lähde. Jokea alaspäin kuljetettiin merimaihin turkiksia ja tervaa, takaisinpäin tuotiin esimerkiksi suolaa ja ruutia. Joesta sai runsaasti lohta ja muuta kalaa. Nimensä Taivalkoski on saanut keskellä kylää virtaavasta koskesta, joka on ollut Iijoen ainoa koski, jota ei ole voinut laskea alas eikä sauvoa ylös. Veneet on näin ollen kuljetettu voimakkaan kosken ohi maitse eli taivallettu.

Varhaisimmat asukkaat tulivat Taivalkoskelle jo kivikaudella. Ensimmäiset nimeltä tunnetut asukkaat olivat lappalaisia eli saamelaisia. Lappalaisasutuksesta muistuttavat monet paikannimet edelleen, kuten esimerkiksi Jurmu ja Iijoki. Jurmun saamenkielinen sana on tarkoittanut syvännettä vedessä ja Iijoki yöjokea. Taivalkoskelle alkoi muodostua pysyvämpää asutusta 1500-luvun puolivälin jälkeen, kun etupäässä savolaiset asettuivat eri puolille pitäjää. Jokijärvi oli kunnan keskus ja kirkonkylä 1800-luvulla. Kun saha perustettiin Taivalkosken rannalle, alkoi asutus keskittyä sinne ja lopulta myös kirkko siirrettiin Jokijärveltä Taivalkoskelle. Saha oli 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa merkittävä työllistäjä ja ansiontuoja. Eläminen perustui vahvasti maa- ja metsätalouteen, joiden rinnalla kalastus ja metsästys olivat tärkeitä sivuelinkeinoja.

Sodat jättivät omat jälkensä kylään ja ihmisiin, mutta elämää jatkettiin uutta rakentaen ja uusia tiloja perustaen. Teollisuuden ja palvelualojen työpaikat lisääntyivät 1970-luvulla. Rakentaminen oli kiivasta varsinkin 1970-luvulla, kun Mustavaaran kaivostoiminta aloitettiin ja kaivoksen työntekijät tarvitsivat asuntoja.

Vaakunan selitys on ”punaisessa kentässä justeerisaha, tämän yläpuolella kuusikoroinen lakio; kaikki hopeaa.”, joka kuvaa metsätalouden merkitystä Taivalkosken menneisyydessä ja nykyisyydessä. Maa- ja metsätalous olivat pitkään Taivalkosken tärkeimmät elinkeinot, nykypäivänä niiden merkitys on kuitenkin vähäisempi.

Kunnassa valvoo kuntalain (410/2015) 5 §:n 2 momentin perusteella kunnanhallitus. Tämä tarkoittaa sitä, että jos joku kunnan ulkopuolinen haluaa käyttää Taivalkosken kunnan vaakunaa omiin asiakirjoihinsa tai tuotteisiinsa, niin käyttöön on saatava Taivalkosken kunnanhallituksen lupa.

Taivalkoski sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa Koillismaalla, Iijoen yläjuoksulla, valtateiden nro 20 ja 5 varrella. Keskustaajama sijaitsee valtatien nro 20 vaikutuspiirissä. Naapurikuntia ovat etelässä Suomussalmi, lännessä Pudasjärvi, pohjoisessa Posio ja Kuusamo, sekä idässä Kuusamon ja Suomussalmen alueet. Taivalkosken luonnon monipuolisuus ja rikkaus ovat perustana alueen kehittämiselle valtakunnallisesti tärkeänä luonto- ja vapaa-ajanalueena. Pitkistä etäisyyksistä huolimatta alueen kehittämisen edellytyksenä ovat olleet varsin hyvät ulkoiset liikenneyhteydet. Kuitenkin toiminnan pääosa perustuu toimiviin tieyhteyksiin. Taivalkosken kunta rajoittuu lännessä Pudasjärven, idässä Kuusamon, pohjoisessa Posion ja etelässä Suomussalmen kuntiin.

Tärkeimpiä etäisyyksiä maanteitse:

Helsinki 777 km, Oulu 154 km , Kajaani 210 km , Kemijärvi 196 km,  Kuusamo 64 km Rovaniemi 216 km

Naapurikunnat: Kuusamo, Posio , Pudasjärvi  ja Suomussalmi

Taivalkoski tunnetaan monipuolisesta luonnostaan, Kalle Päätalosta, Päätaloviikosta, Jalavan kaupasta, kuohuvista koskista ja Taivalvaaran hiihtokeskuksesta sekä aidosta kiireettömyydestä. Taivalkoski tunnetaan myös lumivarmoista talvistaan ja paukkupakkasista.

Matkailijoita Taivalkoskelle vetävät tapahtumat, luontokohteet ja kalastaminen.

Taivalkoski kuuluu havumetsävyöhykkeen pohjoisboreaaliseen vyöhykkeeseen, maisemassa vuorottelevat metsät ja suot, joiden yleisin tyyppi on räme. Kunnan alueella on runsaasti harjuja ja vesistöjä, jotka mannerjäätikkö on höylännyt itä-länsisuuntaisiksi. Esimerkkejä edustavista järvien välissä kohoavista harjuista ovat Kylmäluomanharju ja Loukusanharju. Suurimmat järvet ovat Tyräjärvi ja Kostonjärvi ja joet Iijoki ja Kostonjoki. Kunnan pohjoisosa on etupäässä vaaramaisemaa ja eteläosaa hallitsevat alavat suoalueet. Monet eteläiset, itäiset ja pohjoiset kasvilajit esiintyvät Taivalkosken luonnossa äärialueillaan. Taivalkoski kuuluu osana Koillismaata Suomen runsaslumisimpaan alueeseen. Lumipeite suojaa kasveja talven aikana. Kesien valoisat yöt korvaavat muuten lyhyttä kasvukautta ja antavat marjoille hyvän aromin.

Eläimistö koostuu pohjoisen ja itäisen havumetsävyöhykkeen tyypillisistä lajeista. Esimerkiksi poroja, hirviä ja jäniksiä on runsaasti, suurpedoista karhu löytyy Taivalkosken metsistä. Uudehkoja lajeja ovat supikoira, minkki ja siili, satunnaisesti voi tavata myös metsäkauriin tai majavan. Taivalkosken vanhoissa metsissä elää tässä metsätyypissä viihtyviä lintulajeja, kuten kuukkeli, pohjantikka ja metso. Maa- ja merikotka pesivät täällä ja vesilinnuista mm. joutsenella ja uivelolla on vahva kanta. Metsäkylän vanhojen metsien suojelualueen läpi virtaavassa Korvuanjoessa elää harvinainen jokihelmisimpukka, jonka kantaa elvytetään osana EU:n Life-Nature projektia.

Luonnon nähtävyydet:

Taivalvaara: Taivalvaara on saumamuodostelma, joka on syntynyt jään kielekevirtojen väliin. Korkeutta keskustan tuntumassa sijaitsevalla vaaralla on 278 m ja päältä avautuu hulppeat näkymät yli Taivalkosken.

Pahkakuru: Pahkakurun aarnialue on rotkomuodostelma, vanha halkeama, joka sijaitsee Oulu-Kuusamo-tien varrella Taivalkoskelta Jurmuun päin. Kurun pohjalla, jyrkkien seinämien välissä, virtaa puro. Kurun reunalla on laavupaikka ja merkitty vaellusreitti kulkee Pahkakurun kautta.

Pyhitys: Taivalkosken pohjoisosassa oleva Pyhitysvaara on Taivalkosken korkein kohta, sen korkeus on 422 m. Päälle kulkee merkitty polku ja vaaran juurella on laavupaikka.

Soiperoinen: Koitilan ja Vaarakylän välimaastossa sijaitsevassa Soiperoisessa tulee hyvin esille luonnon monimuotoisuus, harjut ja vesistöt. Soiperoisen rannalla on 2 taukopaikkaa.

Ölkky: Metsäkylässä sijaitseva jyrkkäreunainen kalliojärvi, jonka reunamilta on hyvät näköalat. Järvelle vie pitkospuut ja siellä on nuotiopaikka.

Portinloma: Metsäkylässä sijaitseva jyrkkäreunainen kuru, jonka pohjalla virtaa pieni puro.

Saarijärvi: Metsäkylässä oleva kraaterijärvi, jonka savesta valmistetaan keramiikkatuotteita.

Kylmäluoman retkeily- ja aarnialue: Kunnan koillisosassa sijaitsevan retkeilyalueen pinta-ala on 70 km. Maasto on pääosin karua männikkökangasta, kirkkaitten vesistöjen varsilla kohoaa korkeita harjujonoja. Alueella on niitty- ja savottakulttuurin jäänteitä sekä poronhoitoon liittyviä rakenteita. Kylmäluoma tarjoaa hyvät mahdollisuudet luontoharrastuksiin, kuten esimerkiksi kalastukseen, metsästykseen ja vaeltamiseen. Polkureitistön pituus on 54 km ja reittien varrella on tulentekopaikkoja ja laavuja.

Syötteen kansallispuisto: Syötteen kansallispuisto perustettiin 15.6.2000 ja se sijoittuu Taivalkosken, Pudasjärven ja Posion kuntien alueille. Pinta-ala on 294 km2. Puistoon on sisällytetty suurin osa Iso-Syötteen retkeilyalueesta sekä Jaaskamonvaaran luonnon-suojelualue ja sillä suojellaan Pohjois-Pohjanmaan merkittävin vaara-, metsä- ja suo-luonnon aluekokonaisuus. Syötteen kansallispuiston läheisyydessä sijaitsee Iso-Syötteen tunturialue, jossa on kaksi hotellikeskusta, ohjelmapalveluyrityksiä sekä useita lomakyliä, palveluita on näin ollen runsaasti tarjolla.

Pohjois-Pohjanmaan Natura 2000-verkoston alueet

Taivalkoskella sijaitsee useita Natura-alueita, tässä niistä joitain esimerkkejä. Natura-alueiden tarkoitus on turvata luontodirektiivissä mainittujen luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen suojelu.

– Koivuoja on vanhan metsän piirteiltään klassinen aarniometsäkohde, joka sijoittuu jyrkkä-reunaisen puron varteen.

– Mätäsojan lehto sijaitsee Syötteen vaarajakson liepeillä ja edustaa keskimääräistä parempaa lehtoaluetta.

– Pahkakuru on syvä rotkolaakso ja Jurmunlammessa on jyrkkäreunaisten harjujen keskellä tulvaniittysaaria, joissa kasvaa tulvaniittykasvillisuutta. Jurmunlammen alue on valtakunnallisesti merkittävä perinnemaisema.

– Salmitunturi – Rääpysjärvi on Taivalkosken pohjoisosassa sijaitseva vanhan metsän alue, joka yhdessä Mainuanlehdon – Kumpulamminvaaran aarnialueen kanssa muodostaa laajan metsäkokonaisuuden, pienoiserämaan.

– Sammakkoahon alueella on erittäin edustava vanhan metsän lajisto. Alue on latvavesialuetta ja siten myös pienvesistöllisesti arvokas. Sammakkoaho on elinympäristöltään monipuolinen alue ja siellä tapaa monia uhanalaisia lajeja.