Hae sivustolta

Työllisyyspäällikön virka haettavissa

TE-palveluiden viranomaistehtävät siirtyvät kuntien vastuulle 1.1.2025 alkaen. Taivalkosken kunta hakee uuteen perustettavaan yksikköön työllisyyspäällikköä toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen.

Yleinen

Työllisyyspäällikkö toimii TE-yksikön esihenkilönä työllisyysohjaajille ja tekee myös työllisyysohjaajan asiakastyötä. Työllisyyspäällikkö edistää ja seuraa omien asiakkaiden palveluprosessia ja raportoi prosessien vaikuttavuudesta työnjohdolliselle esihenkilölle eli kunnanjohtajalle. Hän vastaa palveluiden asiakastyön suunnittelusta ja kehittämisestä sekä tiedottaa erilaisten palveluiden tarpeista työnjohdolliselle esihenkilölle. Työllisyyspäällikkö toimii tiiviissä yhteistyössä Kainuu-Koillismaan työllisyysalueen kuntien sekä vastuukunnan kesken ja osallistuu toiminnan kehittämiseen. Työllisyyspäällikkö toimii työllisyysohjaajien esihenkilönä ja seuraa yksikön taloutta, tuloksellisuutta ja osallistuu erilaisten sopimusten ja yksikön talousarvion laadintaan.

Työllisyyspäällikön tehtävässä edellytetään soveltuvaa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Kokemus työllisyyden tehtävistä ja esihenkilötehtävistä katsotaan eduksi.

Tehtävä täytetään sopimuksen mukaan jo vuoden 2024 aikana.

Tehtävän palkkaus määräytyy KVTES:n hinnoittelun ulkopuolisena tehtävänä. Tehtäväkohtainen palkka on 3 800 €/kk. Lisäksi maksetaan KVTES:n mukaiset lisät. Tehtävässä noudatetaan toimistotyöaikaa 36,25 h/vko. Virkaan valittavan kohdalla noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa ja virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Hakemukset virkaan tulee toimittaa Kuntarekryn sähköisen hakemuslomakkeen kautta 3.11.2024 klo 16.00 mennessä, työavain 625298.

Taivalkoski sijaitsee lähes keskellä Suomea pohjoisen ja etelän keskipisteessä. Taivalkoskella on vahvaa tahtoa, yhteisöllisyyttä ja voimaa tehdä tulevaisuutta. Kunnassa on erinomaiset luontoliikuntamahdollisuudet.

Tervetuloa Taivalkoskelle elämään omassa tahdissa!

Taivalkosken kuntaorganisaatio on savuton työpaikka.

Lisätietoja antaa va. kunnanjohtaja Mirva Haataja, puh. 040 860 8961, sähköpostiosoite mirva.haataja@taivalkoski.fi